maanantai 1. lokakuuta 2007

SKK vierailu

Tänään vierailimme Klassikan TVT tiimin kanssa Savonlinnan koulutus- ja kehittämiskeskuksessa tutustumassa eTiimi hankkeen lopputuotoksiin.
http://www.etiimit.fi/

Klassikan "virtuaaliopettajia" oli mukana kuusi. Pia Ahtonen (Latina), Pauliina Borgström (UE,FI,PS), Marja Tihtarinen-Ulmanen (BI,GE), Ritva Tilaeus (HI,YH,OPO), Juha Tornainen (PS,OPO), Aarne Hagman (BI,GE) ja allekirjoittanut.

Tutustumiskäynnin tarkoituksena oli myös innovoida uutta hanketta eteenpäin yhteistyössä SKK:n väen kanssa. Kokemukset ovat olleet hyvät ko. koulutusmuodosta ja usko uuden hankkeen läpimenoon on suuri. Toki hankkeen saaminen paperille ja hakemusmuotoon vaatii vielä tuhottomasti työtä ja yhteisneuvotteluita SKK ja Kuopion koulutuspalvelukeskuksen välillä.

eTiimiläiset kokemukset olivat 110% positiiviset ja he olivat silmiinpistävästi ylpeitä tuotoksistaan. Erityisesti huomattavaa oli että uusien työkalujen oppiminen oli antanut uutta luottamusta TVT:n käytöstä opetuksessa.

Vierailun jälkeen Klassikan tiimi "bodasi" automatkan eli oikeastaan keskusteli ja pohti näkemäänsä ja kuulemaansa. Yhtenä yleiskommenttina kaikki olivat samaa mieltä, että ko. tyyppinen koulutusmuoto on ehdoton, jos TVT halutaan jalkauttaa opetusmaailmaan pysyvästi, niin että siitä tulee oppimisen työväline eikä teknolaite opetusta koristamaan.

Toisena pääasian oli toteamus, että olemme samoilla linjoilla ja jotkut opettajistamme ovat jo omaksuneet ko. tuotteita omaan opetukseen. Toki nykysuuntaus Klassikassa vie enemmän verkkovideon tuotantoon.

Loppupäätöksenä oli, että pidämme koostavan "seminaarin" jossain (Rosso...jos reksi maksaa) ja teemme esityksen Klassikan opettajakunnalle verkkovideojärjestelmää tukevista työkaluista joita lähtisimme voimallisesti ajamaan opetuksen "tukityökaluiksi". Työkalujen valinnassa ja määrässä pyritään noudattamaan harkintaa ettemme aiheuta ns. teknoähkyä kenellekkään (ehkä vähän...).

Kiitoksia Ullalle, Maisalle, Ilkalle, Teemulle ja Pekalle sekä koko eTiimin pumpulle vierailumahdollisuudesta. (Kaikki eivät valitettavasti mahtuneet kuvaan)
Palaamme ahjon ääreen marraskuussa ja aloitamme lämmittämään seuraavaa rautaa Itä-Suomen lääninhallituksen suuntaan (HL pehmoiseksi ;))


Kirjaili, JS

http://www.peda.net/veraja/kuopio/klaslukio/maakuntalukio/koulutus