perjantai 1. maaliskuuta 2013

Suomen Mobie OnEdu oppilaitosten kehitysohjelma starttasi vauhdilla!

Olemme vajaan kuukauden aikana kertoneet Kari Vatasen Mobie Oy:n toimitusjohtajan kanssa kiinnostuneille oppilaitoksille ja heidän opettajille, johtajille, rehtoreille, tiedottajille ja tietohallinnon jäsenille Mobie OnEdu oppilaitosten kehitysohjelmasta. En ole oikeastaan koskaan oman opettaja, rehtori ja sivistystoimenjohtaja urani aikana nähnyt tällaista positiivista aaltoa kun olemme keskustelleet opetusteknologiasta ja sen käyttöönotosta. Ehkä Lauri Pirkkalaisen kanssa kävi samoin, kun olimme perustamassa suomeen pienten lukioiden verkkoa. Nyt on samaa hypeä ilmassa!

Nyt tuoreena yrittäjänä olen todella ilahtunut saamastamme vastaanotosta ja täytyy osoittaa nöyrä kiitos teille kaikille osallistuville oppilaitoksille tähän ohjelmaan, Meidän näkökulmasta tästä tehdään aivan uudenlaisten oppimisvälineiden kanssa huikea verkosto Suomeen. Emme kuitenkaan usko, että suomen rajat pidättelevät tätä kehitystä. No, ensin kierrämme kuitenkin suomen etelästä pohjoiseen ja lännestä itään.

Osallistuvat oppilaitokset saavat uuden ajan työkalut käyttöönsä vastatessaan tulevaisuuden haasteisiin. OnEdu oppilaitoksen kokonaisvaltaisena opetus-, viestintä- ja mobiiliratkaisuna on ainutlaatuinen. Emme ole löytäneen vastaavaa Euroopasta. Muita mannerlaattoja emme ole vielä ehtineet tutkia, mutta epäilemme vahvasti, että vastaavaa ei ole. Varsinkaan jos tarjoamme suomalaisille oppilaitoksille "oppikirjat" järjestelemästä, niin 100% varmuudella vastaavaa ei ole. Oppikirjojenkin kirjoittajaryhmät ovat löytäneet alustan ja sen tuomat huikeat mahdollisuudet. Emme ole edes ehtineet kertomaan viimeisimpiä aivoituksiamme ja pilotteja, jotka jo toimivat testipalvelimella. Näitä julkistuksia tulee seuraavien viikkojen aikana.

Kuitenkin tämä viikko päättyy hienoon kauppaan kun Helmi liiketalousopisto toimitusjohtaja ja rehtori Juha Ojajärven johdolla teki päätöksen uudistaa oman oppilaitoksensa järjestelmät kertaheitolla. Heidän urheilijansa saavan nauttia ensi lukuvuoden aikana mobiilipalveluista ja interaktiivisista julkaisuista mielin määrin. Kiitoksia sinne pääkaupunkiseudulle, josta muitakin aktiivisia kehittäjäoppilaitoksia on tullut mukaan. Laitankin tähän Mobie OnEdu kehitysohjelman kehittyvän Google kartan, johon tulemme pudottelemaan pinnejä tulevien viikkojen aikana runsaasti lisää.

Itse yrittäjän olen erittäin ylpeä saadessani edustaa Suomen oppilaitosmyyntiä näillä Mobie Zine ja OnEdu tuotteilla ja tukemaan oppilaitosten tavoitteita kääntää digitaalisen opettamisen ja oppimisen lehteä yhdessä. Ottakaa yhteyttä, jos haluatte tulla mukaan tähän kehityksen kelkkaan.

Terveisin, Jukka
jukka.sormunen@gmail.com
+358 458896805
http://www.facebook.com/iClassFinlandEducationNetwork





Näytä Mobie OnEdu oppilaitokset suuremmalla kartalla

Ei kommentteja: